Tervajärvi on perinteinen kainuulainen maalaistalo. Talomuseoon kuuluu vanha päärakennus vuodelta 1866, luhti ja kaksi pientä aittaa. Museolle johtavan tien varteen on rakennettu näyttelyrakennus, jossa on esillä talonpoikaiselämästä kertovaa esineistöä. Tervajärven talomuseo on sisustettu siten, että se kuvaa talon elämää 1950-luvun alussa. Tila on ollut Heikkisen suvun omistuksessa jo 1600-luvulta lähtien.

Tervajärvellä elettiin 1940- ja 1950-luvuilla varsin omassa rauhassa, sillä tie talolle saatiin vasta vuonna 1958. Tästä syystä monet vaikutteet saapuivat Tervajärvelle varsin hitaasti. Vaikka talossa säilyi pitkään vanhakantainen maanviljelys, olivat tervajärveläiset muutoin aktiivista väkeä. Talossa seurattiin tarkkaan radiota ja lehtiä, hankittiin lisäkoulutusta kansakoulun jälkeen ja harrastettiin innokkaasti musiikkia. Talon merkitystä kylässä osoittaa jo sekin, että siellä järjestettiin sotien jälkeen kylän yhteisiä pikkujouluja.

Tervajärven talomuseon yhteystiedot

Tervajärven talomuseo Wikipediassa

Kuvia Wikimedia Commonsissa

Tervajärven talomuseo valokuvin